Suomi sijoittuu kärkikastiin Euroopassa, kun mitataan sähköisten palveluiden tarjontaa (https://digital-strategy.ec.europa.eu/en/policies/desi). Helposti voi syntyä mielikuva, että kaikki Suomessa asuvat käyttävät sähköisiä palveluita. Totuus on kuitenkin toinen. Ikäihmisten joukossa on hyvin monenlaista tietotekniikan osaajaa ja heidän joukossa on suuri määrä ihmisiä, jotka eivät käytä internettiä lainkaan. Ikäihmisillä tarkoitan yli 70 vuotiaita. Monet heistä eivät pysy digitalisaation mukana, sillä tietokoneiden ja älylaitteiden käyttö ei ole tuttua, osaaminen puuttuu.
Teknologian hyödyt kuitenkin kuuluvat kaikille. Digitaidot ovat välttämättömiä yhteiskunnan muutoksissa mukana pysymiselle, sillä palvelutarjonta on siirtynyt pääosin verkkoon. Muutos on ollut nopea ja koronapandemia on vauhdittanut digitalisaatiota entisestään. Sähköinen tunnistautuminen on edellytys monien sähköisten palveluiden käyttämiselle. Yleisimmin käytetty tapa on pankkitunnukset tai älypuhelimien sovellukset. Moni on kuitenkin sähköisen tunnistuksen ulottumattomissa, sillä pankkitunnuksia ei ole hankittuina. Tarjolla on edelleen myös perinteisiä tapoja hoitaa asioita, mutta monesti perinteinen tapa on kalliimpi, esimerkkinä vaikkapa pankkipalveluiden korkeat palvelumaksut. Vaikka ikäihmiset edustavat koko ajan suurenevaa tietoteknologian käyttäjäryhmää, monien digitaidot ovat heikkoja ja he ovat jääneet muutosten jalkoihin uuden tekniikan ollen heille täysin vierasta. Teknologia vaatii myös rahaa laitteiden investointiin ja infran ylläpitoon.
Keväällä 2022 toteutimme kyselytutkimuksen erään kuntayhtymän kaikille 70+ vuotta täyttäneille asukkaille. Kyselyssä selvitettiin ikäihmisten palveluiden käyttöä ja palvelutarpeita. Vastaukset oli mahdollista antaa sekä sähköisesti nettisivun tai älypuhelimen kautta että perinteisesti lähettämällä vastauskirje postin kautta palautuskuoressa. Vastaanotettujen paperisten kirjeiden määrä kertoo omaa kieltään: 85% vastauksista palautui kirjeinä takaisin ja vain 15% kirjattiin sähköisesti. Kyselyn vastauksista ilmeni, että vain kolmasosa vastanneista oli ylipäätään käyttänyt sähköisiä palveluita. Ne, jotka eivät olleet käyttäneet, kertoivat käyttämättömyyteen syiksi: "minulla ei ole mahdollisuutta käyttää", "en koe mielekkäänä käyttää" ja "käyttäisin, mutta nykyiset palvelut ovat vaikeita käyttää". Sosioekonomiset tekijät näyttävät rajoittavan teknologian käyttöä.
Ikäihmisten digiosallisuutta pitää vahvistaa. Opastukseen, neuvontaan ja digitukeen tulee panostaa resursseja. Neuvonta ja opastus pitää olla jatkuvaa, jotta opitut taidot pysyvät muistissa. Jos opastaja olisi itsekin ikäihminen, oppiminen helpottuisi, sillä vertaisohjaajan ja ikäihmisten puhetapa, ikä ja elämänkokemus kohtaavat ja opastuksesta tulisi näin ymmärrettävämpää. Opastajana voisi olla myös vapaaehtoinen, naapuri tai sukulainen tms., mutta tukea tarvitaan myös muualta yhteiskunnasta esimerkiksi laitteiden hankintaan. Opastus- ja neuvontatapahtumat voisivat olla sosiaalisia tapahtumia, joissa ikäihmiset tapaisivat toisiaan, samalla tapahtumat ehkäisisivät syrjäytymistä. Tarvittaessa opastusta tulee saada kotiin, sillä matka kirjastoon, työväenopistoihin tai palvelupisteeseen voi olla hankalaa haja-asutusalueilta julkisen liikenteen vähyyden vuoksi.
Sähköisten palveluiden käytettävyydessä tulee huomioida ikäihmiset kuuntelemalla heitä ja pitämällä heidät mukana kehitystyössä. Ikäihmisten tulee saada testata laitteita ja sovelluksia ennen käyttöönottoa. Iän tuomat muutokset koskettavat meitä kaikkia: näkö ja kuulo voi heikentyä, sormien motoriikka vaikeuttaa näppäimistön ja hiiren käyttöä, muisti saattaa takkuilla. Hyvinvointiyhteiskunnassa kaikkea ei kuitenkaan voi eikä saa toteuttaa vain kustannustehokkuus mielessä pitäen. Kaikilla ei ole mahdollisuutta asioida sähköisesti nyt eikä lähitulevaisuudessakaan. Erilaisissa palveluissa on säilytettävä mahdollisuus kasvokkain asiointiin. Tämä tuli voimakkaasti esille tekemässämme 70+ kyselytutkimuksessa, hoitaja ja lääkäri halutaan tarvittaessa tavata kasvokkain eikä puhelimen tai netin kautta.
Digipalvelulaki astui Suomessa voimaan aprillipäivänä 2019. Lain taustalla on EU:n saavutettavuusdirektiivi, joka vaatii viranomaisia tekemään digitaaliset palvelut saavutettaviksi: "Saavutettavuudella tarkoitetaan, että verkkosivut ja mobiilisovellukset sekä niiden sisällöt ovat sellaisia, että kuka tahansa voisi niitä käyttää ja ymmärtää mitä niissä sanotaan." (https://vm.fi/saavutettavuusdirektiivi). Lain toteutumista valvoo aluehallintovirasto. Digipalvelulain noudattaminen parantaa verkkosivujen ja mobiilisovellusten käyttöä erilaisilla avustavilla laitteilla ja teknologioilla (https://www.saavutettavuusvaatimukset.fi/digipalvelulain-vaatimukset/). Lain yhtenä tavoitteena on turvata riittävät, esteettömät, kohtuuhintaiset ja saavutettavat palvelut kaikille.
Tuula Wester 12.8.2022