SOTE-ATK:n historia – ”voi kun olisi viulu – voi kun osaisi soittaa”

Viulu-vertauksen lainasin edesmenneen sote-vaikuttajan Kimmo Lepon historiakirjoituksesta ”Kansanterveystyön ja terveyskeskusten historiaa” (2011). Tämä liittyy olennaiseen soten murrokseen, jossa kunnat saivat merkittävän vallan. Kuntien halu päästä päättämään asioista keskusjohtoisuuden sijaan johti normien purkuun ja suunnittelujärjestelmän alasajoon. Tätä ajankohtaa ennen kehitettiin keskusjohtoisesti ensin sairaalalaitosta ja sittemmin terveyskeskusverkkoa. Terveyskeskukset olivat ainutlaatuinen innovaatio, jossa yhdistettiin ehkäisevä työ ja perusterveydenhuolto. Holhousajatteluun perustuva sosiaalihuolto, erityisesti vanhusten huolto lakkasi viimeistään kuntien saadessa vapauden päättää kaikesta 1990-luvun alussa. Tämä kaikki oli myös taustana sote-atk:n kehittymiselle.

Sairaalat tiennäyttäjiä ja oman tiensä kulkijoita

Sairaalalaitos kulki omia latujaan. Aluksi keskityttiin hallintopalveluiden automaattiseen tietojenkäsittelyyn. Tämän jälkeen ryhdyttiin kehittämään sairaanhoidollisten palveluiden ATK:ta. Lähdettiin liikkeelle laboratoriopalveluista, jonka jälkeen edettiin vähin erin koko tähän sairaanhoidollisten palveluiden kerrokseen. Potilastietojärjestelmät olivat paperisen ja manuaalisen työskentelyn erityisessä suojeluksessa pitkään. Jäänteitä tästä on vielä nykypäivässäkin. Oleelliset sairaalalaitoksen historiajäänteet ovat hallinnon, sairaanhoidollisten palveluiden ja potilastietojärjestelmien erillisyys. Kehitysaskeleita otettiin, kun kehitettiin jatkuva sairauskertomusjärjestelmä. Järjestelmän ytimen muodostivat ns. erikoisalalehdet. Konkreettisesti ne näkyivät henkilön sairauskertomuskansiossa erivärisinä välilehtinä. Sairauskertomusjärjestelmän toteuttaminen tapahtui henkilötason kansioina, jotka säilytettiin niitä varten rakennetuissa arkistoissa. Ensimmäisiä digitalisaation oivalluksia oli rakentaa sairauskertomuskansioiden hakujärjestelmä (mallina kirjan lainausjärjestelmä). Näin tuli mahdolliseksi löytää sairauskertomuskansio, jos se ei tilapäisesti sijainnut arkistossa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana tähän liittyy myös Kanta-järjestelmä. Sen syntysanat liittyivät suurten paikallisten arkistojen purkamiseen ja paperimassan digitalisointiin. Siitä puolestaan seurasi Kanta -ratkaisun kehityskaari digitalisoidun tekstin vähittäiseksi rakenteistamiseksi. Tuo tie on vielä kesken.

Terveyskeskukset rakenteistetun tiedon tielle

Terveyskeskukset pääsivät osittain ohittamaan sairaalat potilastietojärjestelmien kehityskaaressa. Erityisesti syvällä Savossa kehitetty Finnstar oli pohjimmiltaan tuontitavaraa, mutta sisällöltään aitoa suomalaisten tekoa. Tässä järjestelmässä lähdettiin voimakkaasti rakenteistetun tiedon kehityspolulle. Järjestelmä on edelleen edelläkävijä tällä saralla. Kaikkinensa terveyskeskusten lääkärien ja hoitajien avuksi syntyi järjestelmien kirjo, jossa ytimenä oli hyödyttää niin ammattihenkilöä kuin potilastakin automatisoinnilla. Leimallista kehityskululle oli, että terveyskeskukset ja sairaalalaitos kulkivat ATK:ssa omia polkujaan. Samoin oli myös eri terveyskeskusten laita. Kunnilla oli itsemääräämisoikeus ja siitä seurasi merkittävä järjestelmäkirjo ja tietysti myös hyvä bisnes eri IT-taloille.  Tilanne on sama pitkälti vielä tänä päivänäkin.

Sosiaalihuolto muistuttaa perinteistä asianhallintaa

Sosiaalihuolto on kehittynyt omia latujaan ottamatta mitenkään oppia sen kummemmin terveyskeskuksista kuin sairaaloistakaan. Sosiaalihuollon maailma on kuntapohjaista kansalliseen lainsäädäntöön perustuvaa toimintaa. On tietysti terveydenhuoltokin kansalliseen lainsäädäntöön pohjautuvaa, mutta kansainväliset standardit ovat kuitenkin sen taustana. Sosiaalihuolto oli voimakkaasti hallintokeskeistä toimintaa ja on edelleen. Se muistuttaa perinteistä asianhallintaa (ja kirjaamotoimintaa), jossa asia tulee vireille, se käsitellään ja lopulta päätetään. Päätös on myös lain mukaan valituskelpoinen, kun taas terveydenhuollossa päätöksestä ei voi valittaa. No tietysti voi tehdä muistutuksen tai kantelun, joka sitten käsitellään toisella tapaa kuin varsinaisessa hallintomenettelyssä.

Sosiaalihuolto on ollut myös vahvasti paperikeskeistä toimintaa, jota on sitten digitalisoitu samaan tapaan kuin muutakin asianhallintaa. Näin on aluksi syntynyt varsin erillisiä sosiaalihuollon tietojärjestelmäratkaisuja. Myöhemmin on yritetty integroida näitä ratkaisuja terveydenhuollon ratkaisujen (erityisesti perusterveydenhuollon) kanssa. Taitaa olla ensimmäinen yritys tämä Apotti, jossa integroidaan sosiaalihuolto ja kaikki terveydenhuolto mahdollisimman pitkälle toisiinsa sekä rakennetaan kokonainen toiminnanohjauksen järjestelmä.

”Viuluissa” riitasointuja

Tämän hetken tilanne on se, että meillä on Suomessa käytössä useita ”viuluja” – siis soten tietojärjestelmiä. Niiden yhteen soittaminen kangertelee – yhteissoittoa nuotin vierestä. Riitasointuja on paljon ja siihen alettiin kiinnittämään huomiota jo 1990-luvulla. Puhuttiin toiminnan tasolla saumattomista palveluketjuista ja puhutaan edelleen monin sanoin samasta asiasta. ATK:ssa puolestaan ryhdyttiin toimiin organisaatioiden välisen tiedonsiirron kehittämiseksi. Tätä työtä tehdään edelleen. Suomessakin on otettu käyttöön kansainvälisiä tiedonsiirron standardeja. Silti tämä asia ontuu edelleen osittain organisaatiorajojen ja osittain yhteensopimattomien tietojärjestelmien vuoksi.

Onko sitten tapahtunut kehitystä tässä viulun soiton osaamisessa? On ja ei. Osittain ovat puuttuneet myös kannusteet. Pikkupoikana aloitin viulun soiton harjoittelun. Kannusteet olivat tosi heikot. Äiti kuunteli tuskaisena soittoharjoituksiani ja totesi useaan kertaan – lopeta jo. Lopulta sitten lopetin. Tässä tietojärjestelmien kirjossakin kannusteet yhteissoittoon ovat olleet vaatimattomat – paikoitellen jopa kielteiset. Lääkärit ja osittain hoitohenkilöstökin ovat vuosien varrella vastanneet tietojärjestelmien käytettävyyttä koskeviin valtakunnallisiin kyselyihin. Tulos on ollut se, että kaikki järjestelmät ovat saaneet välttäviä arvosanoja vuosien varrella.

Tartumme muutokseen

”Voi kun osaisi soittaa” voisi olla lähtökohta uusille asiakas- ja potilaskertomusjärjestelmille. Soittajille pitää antaa yksinkertaiset nuotit ja yksinkertaiset soittovehkeet eli käyttöliittymät. Eri järjestelmien yhteen toimivuus pitää myös varmistaa, muuten riitasoinnut ja soitot nuotin vierestä jatkuvat edelleen. On myös mahdollistettava soittaminen muillakin viuluilla kuin Stradivariuksella. Tässä ovatkin meidän tulevaisuuden asiakas- ja potilastietojärjestelmien haasteet. Standardoinnissa, määrittelyssä ja luokittelussa on edetty viime vuosina. Tämä kehityskaari luo edellytykset myös riitasointujen vähentämiselle.  Me QMS Nordicilla tunnemme suomalaisen soten atk-historian, jota voidaan jo myös kutsua digitalisoinnin historiaksi ainakin viimeisten vuosien osalta. Tartumme muutokseen ylittämällä historian ongelmakohdat ja ottamalla käyttöön uusia innovaatioita.

Potilaskertomus - tieteen museon versio

Olli Nylander

vanhempi asiantuntija